Yksi iso tekijä näissä varmaan on ihan puhtaasti mittakaava ja monoliittinen rakenne. Apotti on tästä varmaan tunnetuin esimerkki, missä yhteen järjestelmään tumpataan kaikki mahdollinen potilastieto hoidon tasosta riippumatta ja kirjausprosessi on yhtä raskas riippumatta siitä tarjotaanko potilaalle buranaa ja 2 päivää saikkua vai tehdäänkö elinsiirtoleikkaus ja samaan soppaan on sotkettu ties mitä ajankäytön resursointia ja kahvinkeitimen tilatietoa.

Ja sitten kun järjestelmät on tuommoisia järkäleitä ja niiden pienetkin muutostyöt aina vuosien prosesseja niin kyllähän sinne rahaa palaa, etenkin kun hankintapuoli on käytännössä täysin yhden toimittajan armoilla ja ota-tai-jätä hinnoittelu ei taida olla halvimmasta päästä. Jossain kohtaa tuostakin pyöri vähän propellihattuprojektia, missä eri komponentit olisi tehty modulaarisesti, jolloin vaikka yksi kokonainen toiminto olisi mahdollista korvata kokonaan toisella koodilla ja kokonaan toisen toimittajan työnä, mutta tässä pitäisi olla hankintapuolella aika rautaisia ammattilaisia huolehtimaan siitä että järjestelmät toimivat keskenään oikein ja että tietosuoja, potilasturva ja muut pikkujutut tulee huolehdittua siinä pienimmässäkin koodinpätkässä.

Ja lisäksi näissä tuntuu usein olevan ainakin osatekijänä uponneiden kustannusten harha. Jos systeemiin on syydetty satoja miljoonia niin pakkohan se on olla hyvä, vaikka se maksaisikin kymmeniä miljoonia vielä lisää ilman varmuutta lopputuloksesta. Ja lisäksi muut perusjutut, eli tilaajaportaan ja suorittavan portaan välinen kommunikaatiokatkos ja muut jutut, mitkä tahtovat tulla eteen ihan joka hankinnassa, tehtiin sitten kiinteistöä, työkaluhankintaa tai softaa.